Tunturi C6 Home Gym User Manual


 
53
FIN
KÄYTTÖOHJE
C6
KÄSITUKI
Asenna käsituki etuputkeen kahdella ruuvilla
sekä neljällä aluslaatalla / ruuvi. Kiristä ruuvit
niin tiukkaan, ettei käsituki liiku harjoittelun
aikana. Paina lopuksi muovinen suoja paikalleen
kiinnitysruuvien päälle.
VERKKOJOHTO
Kytke muuntaja takajalan yläpuolella olevaan
pistokkeeseen. Kytke muuntajan verkkojohto
pistorasiaan.
Irroita verkkojohto pistorasiasta ja laitteesta aina
harjoituksen päätteeksi.
Tarkista, ettei verkkojohto ole laitteen alla!
KÄYTTÖ
POLJINVARREN SÄÄTÖ
Säädä poljinvarsien korkeutta seuraavalla tavalla:
käännä säätönuppia kierros vastapäivään ja
vedä nuppia ulospäin niin, että poljinvarren
kiinnitysputki pääsee vapaasti liikkumaan ylös-
ja alaspäin. Kiinnitä poljinvarsi irrottamalla ote
nupista kun säätökorkeus on sopiva. Säätönuppi
loksahtaa paikalleen. Kiristä lopuksi säätönuppi
myötäpäivään.
TÄRKEÄÄ! Varmista aina ennen
harjoittelun aloittamista, että säätönuppi on
kunnolla kiristetty. Säädä poljinvarren korkeus
siten, että laitteen elliptinen liike tuntuu nilkoissasi
miellyttävältä liikkeen jokaisessa vaiheessa.
HARJOITTELU
Harjoittelu tällä Tunturi-kuntolaitteella on
erinomaista aerobista liikuntaa, jonka perusideana
on, että liikunta on sopivan kevyttä mutta
pitkäkestoista. Aerobinen liikunta perustuu
elimistön maksimaalisen hapenottokyvyn
parantamiseen: se puolestaan lisää kestävyyttä
ja kuntoa. Elimistön kyky käyttää rasvaa
polttoaineena on suoraan riippuvainen sen
kyvystä kuljettaa happea. Aerobinen liikunta on
ennen muuta miellyttävää. Hien pitää nousta
pintaan, mutta liikunnan aikana ei saa hengästyä.
Esimerkiksi poljettaessa on kyettävä puhumaan
eikä pelkästään huohottamaan. Liikkua pitäisi
vähintään kolme kertaa 30 minuuttia viikossa.
Näin saavutetaan peruskunto. Sen säilyminen
edellyttää paria liikuntakertaa viikossa. Kun
peruskunto on saavutettu sen nostaminen on
helppoa vain harjoituskertoja lisäämällä. Liikunta
palkitsee laihduttajan aina, sillä se on ainoa keino
lisätä elimistön energiankulutusta. Siksi etenkin
laihduttajan kannattaa liittää vähäkaloriseen
ruokavalioon aina myös säännöllinen liikunta.
Laihduttajan olisi syytä liikkua päivittäin; aluksi
joko 30 minuuttia kerrallaan tai pienempinä
jaksoina ja vähitellen lisäten päivittäistä määrää
tuntiin.
Liikkeelle kannattaa lähteä rauhallisesti alhaisella
poljentanopeudella ja pienellä vastuksella. Kova
rasitus ylipainoisella voi kuormittaa liikaa sydäntä
ja verenkiertoelimistöä. Kunnon kohotessa
vastusta ja poljentanopeutta voidaan vähitellen
lisätä. Liikunnan tehoa voidaan arvioida sydämen
sykkeen avulla. Mittarin syketoiminnon avulla voit
helposti seurata sykettäsi harjoittelun aikana ja
varmistaa, että harjoittelu on riittävän tehokasta,
muttei liian kuormittavaa. Aloita rauhallisella
tahdilla ja pienellä vastuksella. Nopeuta tahtia ja
lisää vastusta vähitellen oman kuntosi mukaan.
Pidä pää ylhäällä ja niska suorana, jotta niskasi,
hartiasi ja selkäsi eivät rasitu. Pidä aina myös selkä
suorana. Varmista, että jalkasi ovat harjoitellessa
suurin piirtein jalkalautojen keskellä, ja että lantio,
polvet, nilkat, varpaat osoittavat eteenpäin. Säilytä
vartalon painopiste alaraajoissa riippumatta siitä
nojaatko eteenpäin vai seisotko suorana. Lopeta
harjoittelu hidastamalla askellustahtia vähitellen.
Muista venytellä lopuksi. Kehittääksesi sydän- ja
verenkiertoelimistön kuntoa, harjoittele pienellä
vastuksella ja nopealla askellustahdilla. Harjoittelu
suuremmalla vastusmäärällä ja hitaammalla tahdilla
vahvistaa vastaavasti selkää ja lanteita.
MITTARI
MITTARIN NÄPPÄIMET JA TOIMINNOT
1. MANUAL
Valitsemalla MANUAL-toiminnon voit harjoittelun
aikana säätää vastusta suuremmaksi tai
pienemmäksi nuolinäppäimiä käyttämällä.
2. ROLLING HILLS
Valitsemalla ROLLING HILLS-ohjelman
kuormitustasot vaihtelevat automaattisesti
Tunturi_c6_ohjekirja 53 3.10.2003, 14:27:16